Ja mitä tapahtuikaan elokuun jälkeen..

Aion nyt vähän päivitellä mitä tapahtui viimeisen postauksen jälkeen eli piiiitkällä blogitauolla.

Loppuraskaus sujui ongelmitta paitsi viimeiset viikot jolloin kärsin jäätävän kovista lantiokivuista. Kotona vaan möllötin kun en muuhun pystynyt ja matka sohvalta jääkaapille sujui liian kauan. Tähän kun vielä lisätään yliajalle venynyt raskaus niin voitte kuvitella miten äkäinen ja itkuinen Rouva Pekkanen tönötti sohvan nurkassa ja märisi ettei tää vauva KOSKAAN synny. 

Mut uskokaa tai älkää toisin kävi. ;) 

Synnytyskertomuksen laitan tänne kunhan lomalta palataan eli saatte lukea kaikki herkulliset yksityiskohdat, hehheh.

/Isi pukee juuri maailmaan saapunutta, maailman kauneinta ja rakkainta aarretta.

<3

Ristiäiset pidettiin lapsuudenkodissani 14.12.2013. Mukana oli suuri joukko sukulaisia ja ystäviä. Päivä oli juuri sellainen kun odotin; täynnä lämpöä ja rakkautta. :)

/Mila Iiris Olivia

/Ylpeä mamma ja päivänsankari!

Mila on alusta asti ollut hyvin kiltti ja rauhallinen pakkaus. Varauduttiin tietty puolen vuoden valvomiseen ja koliikkiin ja kaikenmaailman ongelmiin kun ei noista vauveleista ollut ennestään mitään kokemusta mut toisin kävi.

Jo parin kk ikäisenä neiti veti 12 h yöunia heräämättä eikä itkenyt kuin kaamean nälän sattuessa (äitiinsä tullut). Monen suusta oon saanut kuulla kuinka tyytyväinen ja iloinen tyllerö Mila on. :)

/Jouluna saatiin monenlaisia ilmeitä tallennettua. :)

/Jutustelua mummolan lattialla.

Joten sanomattakin selvää että vauva-arki sujuu hyvin ennakkoajatuksista poiketen ja kyl tää äitinä olo on vaan parhautta (ei nyt valehdella, tottakai huonoja päiviäkin on ;)).

Nyt Mila on kuitenkin päättänyt että helppona vauvana olo saa riittää ja hän on alkanut paljastaa hieman temperenttiaan; kaikki mihin ei saa koskea on saatava käsiin ja kun äiti kieltää niin pieniä vastalauseita on havaittavissa mutta ei tietenkään totella. Ja kun äiti lopulta siirtää Milan pois kielletyn kohteen lähettyviltä tai ottaa "lelun" pois kädestä niin auta armias mikä vispaaminen ja huuto alkaa. Ei kai se uhmaikä nyt vielä ala? 

Isi sanoo vaan et äitiinsä tullut, ite en oo samaa mieltä muutakun et hyvä vaan kun tytöllä on luonnetta. ;)

Eli silmiä tässä on selkään alettava kasvattamaan kun tuo ryömiminen on vihdoin opittu ja ympäristö kiinnostaa enemmän kuin kymmenet ympärillä olevat lelut. 

Mut ite oon sitä mieltä et ihanaa kun pikkuvauvasta on alkanut kasvaa touhuava ja hymyilevä taapero joka pistää arkeen vauhtia ja vaarallisia tilanteita! ;)

Lopuksi vielä kuvia matkan varrelta;

/Äiti mutku mää tahon- ilme:

/Näin mä käännyin mahalleen ekaa kertaa ja ihmettelen mitä noi aikuiset tuossa hihkuu:

/Mila 6 kk <3

/Nää silmät!! 

/Tässä kuvassa Mila opettelee just ryömimään käsirasvapurkin perässä kun ei nuo oikeet lelut tosiaan kiinnosta :P

/Jatkoin myös rakasta tankotanssiharrastusta, tästä lisää myöhemmin:

Makoisia unia toverit!

-Kata

I'm back!

Hui kun aika juoksee, vastahan mä olin maha pystyssä kirjottamassa täällä ja yhtäkkiä Mila on jo 8 kk ja tyypit kyselee et mitä sun blogille kuuluu; "Vähän jääny kun ei oo aikaa". Pyh sanon minä. Aikaa ois  mut oon vaan ollut laiska ja valinnut sohvan mieluummin kun luovuuden kirjoittaa vauva-arjesta. No nyt aion tehdä muutoksen ja (ainakin yrittää) kirjoittaa kakkajuttuja teidän iloksenne ja kauhuksenne.
Oon säätäny tän ulkoasun kanssa koko illan joten tarinat jää tänään lyhyeen. Sänky kutsuu ja Mila kutsuu aamulla kello 8.30 eli unten maille ja ehkä huomenna aivoni ovat paremmin mukana kirjoittaakseni jotain tänne blogspotin ihmeelliseen maailmaan. :)

Öitä!

Pää kolmantena jalkana.

Siis apua mikä päivä tänään on ollu, en muista millon viimeks ois ollu näin paljo tekemistä et tuntuu päivän loppuvan kesken! Tässä pari näytettä harvinaisesta päivästäni:


Aamulla herätessäni ensimmäisenä tuli mieleen miten outoa unta näin. Meidän tuleva vaavammehan ei ole monista ultraäänitutkimuksista ja monista maanitteluista huolimatta suostunut haaruksiaan meille näyttämään, vaan aina se jököttää sielä polvet hassusti  kippurassa. Noo, minähän oon sitten paljon pähkäilly tuleeko maailmaan mini-Kata vai mini versio ukkokullasta, nimittäin todella vahva mielikuva mulle on lapsen liikeistä ja käyttäytymisestä muodostunut. 
Noh, tässä erittäin omituisessa unessa aloin synnyttämään. Lähdin perus piipaa-autolla sairaalaan muistaakseni lapsuudenkodista joka sijaitsee Pihtiputaalla (tiedä sit miksi juuri sieltä). En tuntenut kipua vaan fiilis oli erittäin odottava ja jännittynyt. Sitten unessa on musta-aukko ja seuraavaksi pidän rinnan päällä aivan ylisuloista vauvaamme, tunne on mahtava ja vieläkin muistan osittain miltä vauva unessa näytti. Kysyn siinä sitten mieheltä malttamattomana et "Sano nyt kumpi se on!!" Tää pojottaa hölmistyneenä kuin Ö aapisen nurkassa; "En mää tiedä, ei lääkäritkään tiedä kumpi se on." Minä sitten hysteerisenä alan huutamaan; "EI ARVIA, MEIDÄN LAPSESTA EI TULE ARVIA!!!" Tähän hysteeriseen huutoon sitten heräänkin ja päättelen että viimene tunnepurkaus saattaa johtua siitä että aikaisemmin luulin Arvi-nimen kelpaavan niin pojalle kuin tytöllekkin. Saa sit nähdä kumpi sieltä putkahtaa mut Arviksi häntä emme risti.

Seuraavaksi olikin sitten vuorossa ihanan nautinnollinen verikoe 12 tunnin paaston jälkeen (koska neuvolatäti sanoi niin).  Voitte vaan kuvitella mun naamavärkin kun lähen aamu-unisena ILMAN aamupalaa näytteenottokeskukseen piikitettäväksi ja pirtsakka hoitajatäti sanoo naama leveässä hymyssä; "Ei sun ois tarvinnu paastota!"
Jaahas....
Minä sitten uhmaakkaana tyttönä menin viivana mäkkäriin ja otin niinkin terveellisen aamupalan kuin mansikkapirtelö. Kyllä olo helpotti. <3 Nyt sitten odotellaan tuloksia ja toivotaan etten kärsi raskaushepatoosista (joo, se kuulostaa vähän hassulta.. hepatoooosi..)

Harrastin tänään myös vähän shoppailua vauvanvaatteiden muodossa, ah että! 
Lähdin mammakaverin tykö katsomaan käytettyjä vaatteita, ajatellen että ehkä otan pari 50 senttistä bodyä kun niitä tulee tarviimaan. Mut ne olikin niin tyylikkäitä ja hyväkuntoisia että nyt on vauvanvaatevarasto täynnä, ehkä vähän pursuaa jo ylikin mutku ne pikkuvaatteet on niin <3. 

Nyt oon viimein päässy hengähtään sohvanhakureissun (miehet sai rehkiä), siivouksen ja tiskauksen jälkeen nauttimaan jääkylmän sidukkani (ja ennenkuin himotuomitsijat kerkeää soittaa sosiaalitoimeen; se on alkotonta sidukkaa). Ja pian pitäisi unenkin saapua, sillä aamulla ylös kello kuusi ja hirrrveeet tällingit päälle kun lähdemme Raaheen juhlimaan rakkaiden ystäviemme häitä! Saa nähdä miten nykyään pullataikinan näköiset jalkani jaksavat, mutta on se sen arvoista kun rakkauvesta on kyse!

Pus!

I DID IT!

Hui! Nyt mä viimein tein sen! Oon tässä varmaan vuoden päivät jo pähkäilly uskallanko aloittaa tylsästä elämästäni lätisemisen niinkun tällein julkisesti ja tässäpä nyt ollaan! Pahoittelen huonoa kielenkäyttöäni ja runsaita kirjoitusvirheitäni jo etukäteen, on meinaan muutama vuos kun koulunpenkillä viimeks mitään aineita oon rustaillu mut ei kai tää nyt niin kuolemanvakavaa oo vai hä?


Elikkäs niinkuin blogin esittelyssäkin lukee, kerron tapahtumarikkaastani (not) elämästäni mitä nyt sattuu päähän pälkähtämään. Aloitan lähihoitajaopiskelut tänä syksynä ja yritän siinä samalla kantaa rakasta esikoistani parhaani mukaan kunnes hän maailmaan putkahtaa lokakuun lopussa (eli pidetään peukkuja että tämä rasavilli tapaus masussa pysyisi sinne asti).

Olin laiska enkä jaksanut panostaa blogin ulkoasuun vielä kovinkaan paljon, mutta eiköhän asia muutu pikkuhiljaa kun opin ensinnäkin tätä monimutkaisuuden hirviötä käyttämään ja keskittymistä ei häiritse kiljuva nälkä tai puolelta toiselle zumbaava vauvamaha. 

Mutta nyt tämä muumimamma siirtyy tuonne jääkaapin ääreen jotta jaksaa taas joku kaunis päivä kirjoitella teille mussukoille!

                                                Äijien äijä Jekku toivottaa rakkauden täyteistä 
                                                                                                yötä kaikille!